Rodos: Nähtävyydet Lapsiperheille (2024) – Katso Top 6
Mietitkö, onko Rodos lasten kanssa hyvä matkakohde ja mitä nähtävyyksiä sieltä löytyy? Käyn tässä postauksessa läpi Rodoksen nähtävyydet lapsiperheille ja lisäksi kerron meidän kokemukset kahdesta eri hotellista.
Kävimme viime lokakuussa Rodoksella ensimmäistä kertaa. Olimme varanneet lennot ja hotellit erikseen ja se olikin erinomainen vaihtoehto – pääsimme näkemään kaksi eri hotellia sekä näkemään Rodoksen molemmat eri rannat.
Mitä kaikkia nähtävyyksiä Rodokselta sitten löytyy lapsiperheille? Kerron sen ja jaan myös paljon muita vinkkejä!
Rodoksen nähtävyydet lapsiperheille
Rodos on erinomainen matkakohde lapsiperheille. Rodokselta löytyy upeita rantoja ja paljon tekemistä koko perheelle!
Myös ruoka Rodoksella on erinomaista – erityisesti gyrokset olivat meidän perheen suosikkeja. Ne olivat edullisia (3-4€/kpl), mutta täyttäviä.
Rodoksella on myös helppo liikkua paikasta toiseen joko julkisilla tai taksilla ja myös auton vuokraaminen on suositeltavaa, jos saareen haluaa päästä tutustumaan paremmin.
Vuokrasimme auton Rodokselta, vaikka ajaminen siellä alkuun jännittikin. Huomattiin pian, että sitä oli turha jännittää, sillä ajaminen Rodoksella oli erittäin helppoa.
Rodoksella on paljon nähtävyyksiä, mitä kannattaa käydä katsomassa.
Käyn tässä läpi muutamia Rodoksen nähtävyyksiä, mitkä ovat erityisen sopivia lapsiperheille. Osa nähtävyyksistä on sellaisia joissa kävimme viime reissulla ja osa sellaisia, joissa menemme seuraavalla reissulla käymään.
Tsambikan ranta
Tsambikan ranta on upea, pitkä hiekkaranta Rodoksen itärannikolla, noin 25km päässä Rodoksen kaupungista. Tämä oli meidän perheen lempiranta! Hiekka oli sileää ja rannassa ei ollut äkkisyvää.
Rannalta löytyi vedessä kelluva vesipuisto, aurinkotuoleja (nämä olivat maksullisia) sekä ravintola.
Tsambikan rannalle tulee busseja, mutta meillä oli auto vuokrattuna ja tultiin sinne autolla. Rannalta löytyy hyvin parkkipaikkoja.
Rannalta löytyi suihkuja, jotka olivat kyllä käteviä lasten kanssa, niin saatiin suihkutettua hiekat pois ennen automatkaa.
Lindos
Yksi Rodoksen nähtävyyksistä on Lindos. Lindos on upea valkoinen kylä ja se sijaitsee noin 45min ajomatkan päässä Rodoksen kaupungista.
Tultiin Lindokseen autolla ja aluksi parkkipaikan löytäminen oli haastavaa. Jätettiin auto vähän kauemmas Lindoksesta ja käveltiin kylään.
Ensivaikutelma Lindoksesta oli se, että se oli todella kaunis pieni kylä! Mutta olimme hieman pettyneitä siihen, että Lindos oli täynnä pieniä, turisteille suunnattuja kojuja. Tuntui, että autenttista Lindoksen kylää oli vaikea nähdä, sillä kojuja oli niin paljon.
Lindoksessa oli myös todella paljon ihmisiä tuolloin ja sattui olemaan kuuma päiväkin. Voi olla, että nämä kaikki vaikuttivat siihen fiilikseen, mikä meille jäi Lindoksesta. En kuitenkaan kadu sitä, että menimme siellä käymään, sillä olihan se kaunis! Ja löysimme lopulta sieltä pieniä kujia vähän kauempaa kojuista.
Lindoksesta löytyy myös ihana pieni ranta. Me emme käyneet siellä, mutta monet ovat kehuneet Lindoksen rantaa, joten suosittelen siellä vierailua.
Jos mietit, onko Lindoksen näkeminen sen arvoista, niin sanoisin kuitenkin, että on.
Lindokseen järjestetään myös päiväretkiä, tässä esimerkiksi yksi hyvä vaihtoehto:
Rodoksen vanhakaupunki
Rodoksen kaupungissa on ihana Rodoksen vanhankaupungin osa. Rodoksen vanhastakaupungista tuli vähän samanlainen fiilis kun Lindoksesta.
Vanhassakaupungissa oli paljon kojuja, kahviloita ja ravintoloita, jotka oli suunnattu lähinnä turisteille.
Rodoksen vanhakaupunki on kuitenkin historiallinen ja näkemisen arvoinen paikka siitä huolimatta. Vanhassa kaupungissa on upeasti säilyneitä raunioita ja se onkin yksi Kreikan parhaiten säilyneistä keskiaikaisista linnoituskaupungeista.
Vanhassa kaupungissa on varmasti paljon nähtävää ja kävimme siellä vain pikaisesti. Seuraavalla reissulle tutustumme vanhaan kaupunkiin vielä paremmin.
Rodoksen akvaario
Rodoksen akvaario tarjoaa paljon nähtävää ja opittavaa koko perheelle.
Akvaario sijaitsee Rodoksen kaupungin pohjoiskärjessä, kauniissa rakennuksessa aivan meren rannalla, lähellä Mandrakin satamaa. Akvaariorakennus on rakennettu 1930-luvulla italialaisten toimesta, ja sen arkkitehtuuri edustaa art deco -tyyliä. Se toimii sekä akvaariona että meribiologisena tutkimusasemana.
Akvaariossa on esillä monenlaisia Välimeren ja Egeanmeren merieläviä, kuten erilaisia kaloja, selkärangattomia, kilpikonnia ja äyriäisiä. Nähtävillä on myös useita värikkäitä koralleja ja muita meriekosysteemin kasveja.
Joissakin näyttelyissä on interaktiivisia elementtejä, jotka tarjoavat oppimismahdollisuuksia sekä lapsille että aikuisille.
Rodoksen akvaario on erinomainen koko perheelle. Tänne menemme seuraavalla Rodoksen reissullamme.
Perhoslaakso
Perhoslaakso on yksi suosituimmista nähtävyyksistä Rodoksella. Se sijaitsee noin 25 km päässä Rodoksen kaupungista lounaaseen, melko keskellä saarta.
Perhoslaaksosta löytyy upeita vesiputouksia, lähteitä ja vanhoja puisia siltoja. Perhoslaakso on jo itsessään näyttävä ja upea kohde, mutta erityisen siitä tekee juuri perhoset. Perhoslaaksossa on mahdollista nähdä tuhansittain perhosia yhdellä kertaa.
Perhoslaaksossa kasvaa idänambrapuita ja puiden tuoksu houkuttelee perhoset laaksoon.
Sisäänpääsy laaksoon maksaa 9€ ja laakso on avoinna kesäisin klo 8.30-18. Laaksoon järjestetään myös ohjattuja kiertueita, kuten tämä alla oleva.
Kallithean lähteet
Kallithean lähteet sijaitsevat Rodoksen itärannikolla. Italialaiset rakensivat vuonna 1929 alueelle upean kylpylärakennuksen, joka yhdistää tyylikkäästi arabialaista, maurilaista ja art deco -arkkitehtuuria.
Toisen maailmansodan jälkeen lähteet suljettiin, mutta ne on sittemmin kunnostettu ja avattu uudelleen yleisölle. Nykyään Kallithean lähteet ovat suosittu vierailukohde, jossa voi nauttia sekä historian että kauniiden puutarhojen tunnelmasta.
Alueella järjestetään myös tapahtumia ja hääseremonioita sen idyllisen ympäristön vuoksi.
Rodoksen Hotellisuositukset Lapsiperheille
Rodoksella on paljon lapsiperheille suunnattuja hotelleja tarjolla ja huomasin, että meinasi olla vaikea valita usean hyvän hotellin väliltä. Halusimme yöpyä reissullamme kahdessa eri hotellissa.
Toinen hotelli oli pieni, perheen omistama huoneistohotelli Platoni Elite ja toinen oli all inclusive hotelli Atlantica Aegean Blue.
Hotelli Platoni Elite
Platoni Elite on perheen omistama, pieni hotelli Ialyssoksessa. Se oli saanut erinomaiset arvosanat Booking.comissa.
Yleensä valitsemme reissuillamme vähintään 4 tähden hotelleja, mutta tällä kertaa päätimme valita vähän vaatimattomamman, mutta erinomaiset arvostelut (9,7/10) saaneen 3 tähden Platoni Eliten.
Platoni Elite oli todella hyvä kokemus meidän koko perheelle! Otimme majoituksen aamupalalla ja aamupala oli kyllä todella hyvä! Aamupalaa nauttiessa tuli juteltua hotellin yhden omistajan, Stratoksen kanssa ja saimme häneltä hyviä vinkkejä Rodoksen reissullemme.
Huoneistossamme oli yksi makuuhuone, olohuone, pieni keittiö ja kylpyhuone. Pihalla oli uima-allas ja pieni ravintola. Uima-allas ei ollut lämmitetty ja pojat eivät viihtyneet siellä kovinkaan paljon. Hotellin pihalla oli myös paljon kissoja ja niistä meidän pojat olivat innoissaan.
Hotellista tien toisella puolella oli iso ruokakauppa ja haimme sieltä välillä jotain iltapalaa. Joskus söimme illallisen hotellin ravintolassa ja se oli todella hyvä! Iso suositus siis, jos yövyt Platoni Elitessä.
Hotellin lähellä oli myös bussipysäkki, mistä meni busseja Rodoksen kaupunkiin. Bussimatka kesti noin 15-20min.
Vuokrasimme Platoni Elitessä ollessamme myös auton ja kävimme mm. Lindoksessa ja Tsambika beachilla. Vuokrasimme auton Ialyssoksessa Star Rent A Car -nimisestä autovuokraamosta. Se oli todella hyvä ja luotettava vuokraamo, suosittelen! Alla olevalta kartalta löytyy autovuokraamon sijainti.
Kenelle Platoni Elite sopii?
Platoni Elite on erinomainen hotelli, jos tarkoituksena on kierrellä saarta ja käydä hotellilla vain nukkumassa. Hotelli on myös erittäin rauhallinen, sillä siellä ei ole iltaohjelmaa. Meille tämä sopi erinomaisesti, mutta jos iltaohjelmaa kaipaa niin Platoni Elite ei ole silloin välttämättä paras valinta.
Pidimme Platoni Elitestä niin paljon, että olemme menossa sinne ensi syksynä uudestaan! Ja yksi positiivinen asia Platoni Elitessä on se, että se on todella edullinen!
Katso Platoni Eliten hinnat ja vapaat ajankohdat täältä:
Hotelli Atlantica Aegean Blue
Toinen hotelli, jossa yövyimme oli all inclusive hotelli Atlantica Aegean Blue. Se sijaitsee Kolymbiassa ja myös tämä hotelli oli saanut erinomaiset arvosanat Booking.comissa (8,9/10).
Hotellin puitteet ja ruoka
Hotellissa on useita eri uima-altaita ja vesipuisto sekä lastenkerho. Lastenkerhossa pojat eivät viihtyneet, mutta vesipuisto ja uima-allasalue oli kyllä mahtava! Allasalueella oli yksi lämmitetty lastenallas ja se oli meidän poikien suosikki. Muissa altaissa vesi oli jo melko viileää lokakuussa.
Atlantica Aegean Blue oli monelta osin hyvä hotelli, mutta pari isompaa miinusta siitä löytyi. Ruoka ei mielestäni ollut niin tasokasta, mitä olin odottanut 4 tähden hotellilta. Vaihtoehtoja löytyi kyllä paljon, mutta ruuan laatu buffetissa ei yltänyt sille tasolle mitä olisin odottanut.
Käytiin syömässä myös kahdessa ala carte ravintolassa (italialainen ja kreikkalainen) ja näissä ruoka oli kyllä erinomaista!
Hotellin huoneet
Huoneet olivat siistejä, mutta ensimmäisessä huoneessamme oli outo haju. Saimme vaihtaa huonetta ja tämä toinenkin huone oli kyllä siisti, mutta se sijaitsi lähellä iltaohjelmaa. Menemme ajoissa nukkumaan, mutta iltaohjelman meteli oli niin kova, ettei saatu nukuttua ennen kun iltaohjelma loppui klo 22.30.
Jos valvoo pidempään niin silloin tämä ei ole ongelma, mutta meidän päivärytmiin tämä ei sopinut.
Kenelle Atlantica Aegean Blue sopii?
Jos ei välitä siitä, että ruoka ei ole viimeisen päälle laadukasta ja tykkää valvoa myöhään niin silloin voin kyllä ehdottomasti suositella tätä hotellia!
Muilta osin hotelli oli kyllä erinomainen enkä ihmettele, että hotelli on saanut todella hyvät arvostelut Booking.comissa.
Katso Atlantica Aegean Bluen hinnat ja vapaat ajankohdat täältä:
Rodoksen sää lokakuussa
Me olimme Rodoksella lokakuun puolivälin kieppeillä ja jännitin sitä, onko siellä vielä siihen aikaan lämmin. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt Rodoksen lokakuisesta säästä!
Lämpötilat olivat joka päivä +23-25 kieppeillä eikä yhtenäkään päivänä satanut. Lämpötila ei ollut liian kuuma eikä liian viileä vaan juuri sopiva.
Uima-altaiden lämpötila
Jos mietit onko Rodos hyvä matkakohde lokakuussa, niin ainoa miinus on se, että jos hotellissa ei ole lämmitettyä uima-allasta niin veden lämpötila uima-altaissa voi olla jo aika viileää. Meidän lapset eivät oikein tarenneet uida uima-altaassa, mikä ei ollut lämmitetty.
Ollaan kuitenkin menossa Rodokselle taas lokakuussa ja ajateltiin, että otetaan lapsille märkäpuvut sinne mukaan! Sillä ratkaistaan se ongelma, jos uima-altaat eivät ole lämmitetyt!
Lopuksi
Jos mietit, onko Rodos lasten kanssa hyvä matkakohde, niin toivottavasti postauksestani oli apua siihen päätökseen. Mielestäni Rodos on erinomainen matkakohde lapsiperheille. Saaren ilmasto on ihanteellinen, ruoka on hyvää, tekemistä riittää ja Rodokselta löytyy paljon lapsiperheille sopivia hotelleja.
Tässä postauksessa läpikäydyt saaren nähtävyydet ovat myös kaikki erinomaisia lapsiperheille. Toivottavasti sait niistä vinkkejä reissullenne!
Meidän perheen lokakuinen matka Rodokselle oli niin onnistunut, että menemme sinne ensi lokakuussa uudestaan.
Mikäli suunnittelet reissua lasten kanssa Espanjaan, tai kotimaanmatkailua esimerkiksi Rovaniemelle tai Tampereelle, kurkkaa postauksistani vinkit noille reissuille!
Jos suunnittelet reissua Rodokselle tai muuallekin, voit kurkata hotellien hintoja täältä:
Rodoksen FAQ
Mikä on paras aika vierailla Rodoksella?
Paras aika vierailla Rodoksella riippuu siitä, mitä haluat matkaltasi.
Huhti-toukokuu
Kevät, erityisesti huhti-toukokuu, tarjoaa miellyttävän lämpimän sään, joka vaihtelee 15-25°C välillä, ja saaren luonto on vehreimmillään kukkien kukkiessa. Tämä aika sopii hyvin historiallisiin nähtävyyksiin tutustumiseen ilman suuria turistimassoja.
Kesä-elokuu
Kesäkuukausina kesä-elokuussa sää on kuuma ja aurinkoinen, lämpötilojen noustessa yli 30°C, joten se on hyvä aika nauttia Rodoksen kauniista rannoista ja lämpimästä merivedestä.
Kesä on myös vilkkainta turistiaikaa, jolloin tarjolla on paljon tapahtumia, festivaaleja ja yöelämää, joten majoitus ja aktiviteetit kannattaa varata etukäteen.
Syys-lokakuu
Syksyllä, erityisesti syys-lokakuussa, lämpötilat ovat edelleen miellyttävät, 20-30°C, ja turistien määrä vähenee kesän jälkeen, mikä tekee lomasta rentouttavamman.
Mitä Unescon maailmanperintökohteita Rodoksella on?
Rodoksella sijaitsee Unescon maailmanperintökohde, Rodoksen vanhakaupunki. Tämä historiallinen alue on tunnettu hyvin säilyneistä linnoituksistaan, kapeista kujistaan ja rikkaasta historiastaan, joka ulottuu antiikin ajoista ritarikuntien hallintoon.
Mitä ovat Seitsemän Lähdettä (Epta Piges) ja missä ne sijaitsevat?
Seitsemän Lähdettä, eli Epta Piges, on yksi Rodoksen suosituimmista luonnon nähtävyyksistä. Se sijaitsee noin 25 kilometriä Rodoksen kaupungista kaakkoon.
Tämä rauhallinen keidas koostuu seitsemästä luonnonlähteestä, jotka virtaavat vehreään laaksoon muodostaen pienen järven.
Vierailijat voivat kävellä viilentävässä tunnelissa, joka johtaa järvelle, ja nauttia alueen luonnon kauneudesta ja rauhallisuudesta.
Mitä nähtävää ja koettavaa on Rodoksen eteläkärjessä?
Rodoksen eteläkärki tarjoaa upeita maisemia ja monipuolisia aktiviteetteja. Prasonisi on erityisen suosittu kohde, jossa Välimeri ja Egeanmeri kohtaavat. Tämä tekee siitä ihanteellisen paikan surffaajille ja leijalautailijoille, sillä alueella on jatkuvasti hyvät tuulet.
Lisäksi eteläkärjen luonnonkauniit rannat ja koskematon luonto tarjoavat parhaat puitteet rentoutumiselle ja patikoinnille.
Mikä on Lindoksen Akropolis ja miksi se on suosittu nähtävyys?
Lindoksen Akropolis on yksi Rodoksen tunnetuimmista ja vaikuttavimmista arkeologisista kohteista. Tämä antiikin aikainen linnoitus sijaitsee Lindoksen kylän yläpuolella, noin 50 kilometriä Rodoksen kaupungista etelään.
Akropoliilta avautuvat upeat näkymät merelle ja ympäröivälle alueelle. Vierailijat voivat tutustua antiikin temppeleihin, kuten Athenan temppeliin, ja nauttia alueen rikkaasta historiasta ja arkkitehtuurista.
Mitä tekemistä ja nähtävää on Rodoksen kaupungissa?
Rodoksen kaupunki tarjoaa monipuolisia nähtävyyksiä ja aktiviteetteja kaikenikäisille vierailijoille. Historiallinen vanha kaupunki, joka on Unescon maailmanperintökohde, houkuttelee kävijöitä upeilla linnoituksillaan, kapeilla kujillaan ja merkittävillä nähtävyyksillään kuten Suurmestarin palatsilla ja Suleimanin moskeijalla.
Kilometrin päässä Rodoksen kaupungista sijaitsee myös Rodoksen Akropolis. Tämä antiikin aikainen akropolis sijaitsee Monte Smith -kukkulalla ja tarjoaa upeita näkymiä kaupunkiin ja ympäröivälle alueelle. Akropoliilta löytyy muun muassa Apollon temppelin rauniot, antiikin aikainen stadion ja amfiteatteri. Se on tärkeä historiallinen kohde ja suosittu vierailukohde Rodoksen saarella.
Kuka on Anthony Quinn ja miksi Rodoksella on lahti nimetty hänen mukaansa?
Anthony Quinn oli meksikolaissyntyinen amerikkalainen näyttelijä. Hänen yhteytensä Rodokseen juontaa juurensa elokuvaan “Navaronen tykit” (The Guns of Navarone), joka kuvattiin osittain Rodoksella vuonna 1961. Kuvauksien aikana Quinn ihastui saareen niin paljon, että hän osti sieltä maata. Rodoslaiset ovat kunnioittaneet tätä yhteyttä nimeämällä yhden saaren kauniista poukamista Anthony Quinnin lahdeksi (Anthony Quinn Bay).
Mitä Rodoksen kaupungin uudemmassa kaupunginosassa voi tehdä?
Uudemmassa kaupunginosassa voit tutustua kauniisiin rantoihin, kuten Elli Beachiin, ja vilkkaaseen Mandrakin satamaan.
Rodoksen kaupungissa on myös runsaasti ostosmahdollisuuksia, ravintoloita ja kahviloita, joissa voit nauttia paikallisista herkuista ja rentoutua päivän päätteeksi.
Miksi Rodos, Kreikka on suosittu matkakohde?
Rodos, Kreikka, on suosittu matkakohde monista syistä. Saaren monipuolinen historia, joka ulottuu antiikin ajoista keskiaikaan, tarjoaa runsaasti nähtävää.
Saaren upeat rannat, kuten Elli Beach ja Tsambika Beach, houkuttelevat auringonpalvojia ja vesiharrastajia. Rodoksen ainutlaatuinen yhdistelmä kulttuuria ja luontoa näkyy myös kohteissa kuten Lindoksen Akropolis ja Seitsemän Lähteen luonnonpuisto.
Aktiivisille matkailijoille on tarjolla runsaasti ulkoilma-aktiviteetteja, kuten patikointia, surffausta ja snorklausta. Lisäksi saaren vilkas yöelämä, herkullinen kreikkalainen ruoka ja ystävällinen paikallisväestö tekevät Rodoksesta täydellisen lomakohteen kaikille matkailijoille.
2 Kommenttia
Kommentit on suljettu.